Lukijat

tiistai 2. elokuuta 2011

Kaikki hyvä loppuu aikanaan, tämä viikko vielä lomaa ♥

Näin se kaksi viikkoa, tarkalleen 15 päivää, hurahti Suomussalmella. Mukavaa oli, ensimmäisen kerran pitkään aikaan oli harmi lähteä pois. Paljon saatiin aikaiseksi, mökki sisältä valmis, kalastettiin, marjastettiin ja muuten vaan oleiltiin :) Vieraitakin kävi, P & J Kuopiosta, mukava kun piihpahditte ♥ Vävyn veli M tuli Pielavedeltä rakennus avuksi ja valmista tuli vauhdilla :)

Muutamia kuvia otin mökistä ja vähän maisemistakin.






Olohuone kuvattu vähän joka nurkasta ja makuuhuone ovelta kun sinne ei nurkkiin mahdu kuvaamaan :)



Keittiöstäkin tuli ihan mukavan kokoinen.



Tällaista maisemaa katselemme aamukahvia juodessa. Isännän "pitsihuvilan" (puuvaja) edustakin siivottiin kuvan oton jäkeen :) Taustalta näkyvästä makuuaitasta tulee uusi sauna, vanha sauna puretaan kun se aikoinaan tehtiin väliaikaiseksi. Sauna on ollut paikallaan yli 20v ja alkaa olla entinen.


Nyt selvisi syy miksi karhut viihtyvät seudulla, ainakin osa syy. Tuota peltotietä kun lähtee eteenpäin vastaan tulee karhujen ruokintapaikka, meiltä noin 5km päässä. Eräs isäntä on hakenut luvan haaskalle, siellä on riistakamera kuvaamassa :) Pitkälle en uskaltanut kuvaa mennä ottamaan :D


Lähtiessä heilutettiin heipat Saapaskoskelle joka vuolaana virtasi, perhostelijoita ei näkynyt :D


Kotimatka kesti 12 tuntia kun poikkeiltiin erilaisissa paikoissa. Tämä paikka oli kerkaikkisen ihana, Tiinan tupa Rautalammilla. Siellä oli kirppistavaraa, antiikkia, kahvio ja mahtavat maisemat :)

Tämän kuun viimeinen päivä tulee kuluneeksi 25 vuotta siitä kun ensimmäisen kerran käytiin Nykäsen rannalla tonttia katsomassa. Mies on pitänyt päiväkirjaa alusta asti ja kirjannut sinne kaikenlaista tapahtumaa aina mökillä ollessa, esim lämpötilat, riistasaaliit, kalasaaliit ym. Mukava oli lueskella ajoista jolloin meidän nuorin poika (mies 23v) oli ensimmäisen kerran 6 kk:den ikäisenä mökillä :D Nuorimman tytön, 17v, kanssa ei käyty kun muutamia kertoja. Räpeltäjä ja vanhin poika ovatkin paljon olleet "ylävesillä" ja touhuilleet kaikenlaista siellä :)


Tämän postauksen loppuksi kiitokset kaikille jotka ovat "osallistuneet" unelmamme toteuttamiseen ♥

Oikein erityis, erityis kiitos Rakkaalle Miehelleni joka piirsi, suunnitteli,  rakensi ja piti päänsä että mökki yleensä rakennettiin ♥♥

Nyt pakkaan jotakin tarpeellista mukaan ja lähdemme Kutalaan pitämään loman rippeet pois.

Mukavaa viikonjatkoa kaikille, ensi viikolla käyn lukemassa mitä Teille kaikille kuuluu ♥

12 kommenttia:

  1. Joko se sinunkin lomasi alkaa olla lopuillaan.Harmi kun loma menee aina niin nopeaan.

    Kyllä nopeasti valmistui mökki,ja hyvältä näyttää.Mukavan tilava.

    Tiinantupa on tuttu paikka,usein siellä nuorempanakin tuli käytyä.

    Jäin miettimään että mikä paikka se kutala on?

    Mukavaa lomanjatkoa.Nauti nyt vielä vimmeiset päivät.

    VastaaPoista
  2. Hieno ja upea postaus. Nostaginen kertomus ja mahtavan mökin on miehesi rakantanut :)

    VastaaPoista
  3. Olipas ihana postaus! Kyllä aivan ihana mökki jäi sinne teitä odottelemaan :) Ihana!
    Kyllä sun postauksia olenkin odotellut!
    Mukavia loman rippeitä :)
    tuksu

    VastaaPoista
  4. Siis, apua...eihän siellä uskalla metsälle mennä, jos karhuja niin lähellä ruokitaan...☺

    Minulla vasta toinen viikko lomaa menossa.

    VastaaPoista
  5. Nopeasti se Tuulankin loma vaan meni.Mutta mukavasti suomussalmella. ei ihme ettet sieltä pois lähtis, on mökki niin viihtysä ja muutenkin kauniit maisemat.

    VastaaPoista
  6. Ei osaa ees aatella että jotain tommosta on siellä vanhan kauppa-auton tilalla nykyään...oon käyny siellä viimeks 1999 muistaakseni :P

    VastaaPoista
  7. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  8. Onpa hieno ja valoisa! Kyllä siellä nyt kelpaa viettää aikaa. Ootte kyllä tehneet ison urakan..

    VastaaPoista
  9. On kyllä niin ihanan ja tilavan näköinen tuo teidän uusi mökki, ja hienot maisemat! Minullakin vielä tämä viikko lomaa :)

    VastaaPoista
  10. Hyvää loppulomaa!!!terveisin romulyyli-riitta

    VastaaPoista
  11. Tervetuloa arkeen.
    Niinpä ne lomat loppuu aikanaan, me kun ei vielä olla otettukaan lomaa. On edessäpäin.
    Sinne karhunruokinta paikalle sinunkin on kamerasi laitettava. huh huh..
    Kovasti olette ahkeroineet ja kaunista jälkeä.
    Mukavaa viikonloppua teille!

    VastaaPoista
  12. Ihana mökki ja maisemat! Keittiön kaapit on tosi nätit. Varsinki ne ikkunat siel yläkaapeissa.

    VastaaPoista