Näinkin voi käydä, kissan lasitus epäonnistui. Kiuasruusut onnistui nippanappa, kelpaa meidän kiukaalle :) Lasitin ruusuja lisää, nämä kaksi oli koekappaleet. Tällaista se on tämä lasitus homma, välillä onnistuu ja välillä ei. Ehkä sitä odottaa aina että työ jota oikein uunista odottaa on ns. täydellinen, sitten kun se ei ole silmälle sitä mitä odotti niin harmittaa :) Vanhemmiten sitä tulee kriittiseksi omille tekemisille, ainahan ei voi onnistua :D Tuota tolkutan muille mutta itselleni olen kriittinen :D Kissaa en toki hylkää, pääsee kesällä puskan juurelle. Kiuasruusut menevät saunankiukaalle "kukkimaan" ♥
Lukijat
keskiviikko 17. marraskuuta 2010
sunnuntai 14. marraskuuta 2010
Jotain valmista sentään valmistui :D
Kolme kynttilänsammutin tonttua ja avainkuppi, ensimmäiset keramiikka työt valmiina :)
Räpeltäjältä sain ihanan Weisteen peuran (poron). Olen hinkunut tällaista kauan ja nyt sen on minulla, mielestäni kaunis ♥ Weisteellä on aivan ihania joulukoristeita. Stokmannille en uskalla mennä, siellä on mahtava valikoima kaikenlaisia koristeita Weisteeltä :)
Tänään oli aivan mahtava päivä, kaikki lapset olivat lapsineen ja puolisoineen syömässä. Papan kanssa nautimme joka hetkestä ja erityisesti lapsista, menoa ja meteliä riitti ♥
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)