Lukijat

keskiviikko 28. syyskuuta 2011

Nopea kirppis käynti, vähän "saalista" :)


Ei löytynyt kun pieni enkeli ja lasipurkki, ei ole minun kirppislöytöpäivät nyt :)


Matkan varrella poikkesin Honkongiin, siellä oli puoleen hintaan lyhty ja etana. Lyhty 6.95e ja etana 2e. Etana menee Satumetsään ensi kesänä ja lyhty kotiin ovenpieleen :)

Keramiikassa vietin illan, kyllä sieltä jotain tulee valmiiksi. Olemme evakossa normaalista paikasta kun siellä alkoi remontti, jotenkin tämä uusi paikka tuntuu vieraalta ja on ollut vaikeata aloittaa mitään järkevää :) Olen aloittanut tekemään ajattelematta mitään, niin siitä savesta sitten aina jotain syntyy. Ensimmäinen työ menee raakapolttoon vasta nyt ja muutaman työn olen saanut hyllylle kuivumaan. Myöhemmin nähdään mitä sieltä tulee :D

Meinasi ihan unohtua, meillä on tänään Hääpäivä, 37v ♥ Miehellä myös syntymäpäivä, lähti aamulla Vävyn kanssa sinne Suomussalmelle.

tiistai 27. syyskuuta 2011

Olen ahkeroinut tänään urakalla :)

Työpäivän jatkoksi keitin Miehelle Sorsakeiton, Mies lähtee huomenna Suomussalmelle lintumetsälle. Eilen illalla keitin sorsan ja tänään muut tykö tarpeet :) Keitosta en kuvaa ottanut kun kaikki tietävät miltä lihakeitto näyttää :)


Voisilmä pulliakin pyöräytin ja


tällaisia kanelikiekuroita.


Miehelle laitan vielä mukaan sienisalaattia, voi herkutella ruisleivän kanssa :)

Pullia tein osittain Vävyä ajatellen, tykkää Anopin pullasta :D

Nyt onkin sitten "takki" tyhjä, loppuillan rentoudun saunassa ja CSI:tä katsellen :D

sunnuntai 25. syyskuuta 2011

Tämän ihanan Ystävä tunnustuksen sain Sylviltä


Täällä blogi- maailmassa olen  tutustunut ihaniin ihmisiin ja heistä on tullut Ystäviä. Sama ajattelu maailma ja saman henkisyys asioihin yhdistää. Täällä jaetaan ilot ja surut, täällä saa kannustusta ja lohtua :) Olen iloinen että aloin pitämään blogia ja  saanut paljon Ystäviä, olisin tosi surullinen jos en olisi alkanut pitämään blogia. Te kaikki olette tosi tärkeitä ja kiitän teitä kaikkia kun jaksatte kommentoida blogiini ♥

Luulen että tämä tunnustus tipahtaa moneen blogiin ja jos nyt jostain syystä ei tipahda niin haluan että otatte sen mukaanne ja julkaisette sen omassa blogissanne :)

lauantai 24. syyskuuta 2011

Suvun uusin jäsen sai tänään nimen

Justus Lenni Olavi ♥

♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥
Vieraita oli paljon ja tunnelma kotoisen leppoisa :)

keskiviikko 21. syyskuuta 2011

Poikkesin pitkästä aikaa Tiimarissa


Ale koriinhan sitä ensimmäiseksi silmä osui. Lasiset tuikku jutut maksoivat 30snt kappale ja kranssit, oranssi 1.20e ja musta-hopea 60 snt. Tuikkujakin piti ostaa kun tuoksuivat niin ihanasti vanilijalle :) Kaikkia ale tuotteita en kerinnyt penkomaan kun aikaa oli niin vähän, täytyy tehdä toinen reissu. Siellä oli poisto myynnissä paljon jouluisia juttuja :)



Tuikku "pötkylät" ovat onttoja, molemmista päistä auki. Sisälle voi laittaa kaikenlaista somistetta, nyt survoin sinne lyhtyjä (ei ne tuonne jää, esimerkki vaan).  Ruusunmarjat voisivat olla kivan näköisiä näin syksyllä :) Niin ja helmet sopisivat myös hyvin. Tämähän oli oikein monipuolinen ostos, uusi ilme mielen ja vuodenajan mukaan :D

Viime viikonloppu oli mahtava aurinkoineen ja sateineen :)

Kuljeskelin pitkin ja poikin Kutalassa  metsässä, tuli satumainen olo.

Kuvasta puuttuu vain Päivänsäde ja Menninkäinen :D




Suppiloita ja Vahveroita kerättiin pikkusen.




Näitä keräsin sieni istutuksiini, oikein värikkäitä ei löytynyt :)

Kyllä syksyinen metsä on kaunis ja tuoksuja täynnä :)

tiistai 20. syyskuuta 2011

Nyt on helppo osata Mummulaan :D


Tämä kyltti opastaa eksyneet perille :D



Tämän talolyhdyn voisi laittaa koivunoksaan antamaan valoa portille :)

Kyltti ja lyhty ovat tarpeen siinä vaiheessa kun lastenlapset "karkaavat" pikkureppu selässä kotoa. Tietävät missä Mummu ja Pappa ovat jos osaavat jo lukea :D
Mukava muistella kuinka meidän lapset "karkasivat" portille asti, siitä alkoikin niin suuri maailma että piti palata takaisin :D
Kiitos Sanna ihanista "lahjoista"♥



maanantai 19. syyskuuta 2011

Ritvan Elämää, Ritvalta sain ihastuttavan tunnustuksen ♥

Kiitos ja halaus Ritva :)


Tunnustukseen kuuluu vastata 5:een kysymykseen ja laittaa eteenpäin 5:lle blogistille :)


1. Lempi ruoka:  Kaalilaatikko, ehdottomasti mutta moni muukin  maistuu ja näkyy vartalolla :D
2. Lempi makeinen: Kaikki suklaa konvehdit joissa on ihania täytteitä, Joulu on parasta suklaa aikaa :)
3. Lukeminen: Kirjat ovat jääneet vähälle, lehtiä pääasiassa lueskelen ja teen ristikoita.
4. Käsitöitä teen sohvalla ja autossakin pitkillä matkoilla.
5. Elokuvat: Varsinaiset elokuvat jäävät usein katsomatta mutta kaikki dekkarisarjat katselen tv:stä.


Eteenpäin laitan tämän tunnustuksen:

Wanha Mummula Tuksulle
Räpellystä Sannalle
Inspiraatioita arkeen Kodinhengelle
Sukkasillaan Sarille
Markka-Aika Markalle

Toivottavasti Teillä kaikilla ei ole tätä, näitä juttuja on niiiin kiva lueskella :D



sunnuntai 18. syyskuuta 2011

Kiitos Irmastiina tunnustuksesta ♥


Taitaa tunnustukset olla vähissä, tuntuu että olen kertonut jo kaikki :)

Tunnustuksen saajan pitää kiittää tunnustuksen antajaa. Kiitos Irmastiina tästä tunnustuksesta ja Kiitos että ilahdutat ihanalla blogillasi, blogiasi on mukava lukea ♥

Sitten pitäisi keksiä 8 asiaa itsestään, huh :)


1. En pidä kesäkeitosta enkä maksalaatikosta, siksi lapset eivät oppineet syömään niitä kotona.
2. Olen aina ollut aamu uninen, nyt vanhemmiten vähän helpottaa. Nuorempana kuulemma piti herättää pitkän kepin kanssa, valitettavasti molemmat pojat ovat perineet "ongelman".
3. Raivostun kun puolustuskyvyttömiä kohdellaan huonosti.
4. Keksin tekosyitä asioille, tosiasiassa se on vaan itseni pettämistä. Ei mitään vakavia asioita :)
5. Siirtelen asioita jotka voisin hoitaa samantein, ärsytän sillä lähinnä itseäni.
6. Arvostan muiden tekemisiä ja yritän kannustaa, itselleni olen liian armoton.
7. Stressaan työasioilla vaikka ei ole syytä.
8. Höpöttelen tuntemattomille ihmisille, vaikka kassajonossa. Nykyään ihmiset vaan on liian totisia.

Tämä tunnustus pitää jakaa 8:lle

ELÄMÄÄ LUONNOSSA Sylville
ROMULYYLI Riitta Sinikkalle
RITVAN ELÄMÄÄ Ritvalle
VAAHTERAMÄKI Ninalle
TUPUNTUPA Tupulle
AIKA ON TAIKAA JaanaElinalle
LÄHELLÄ LUONTOA Seijastiinalle
AANAN AJATUKSET  Aanalle

                  Olkaa hyvä ja "tunnustakaa" :D                         

torstai 15. syyskuuta 2011

Pieni pikapostaus sateen keskeltä


Vettä sataa niin että rännit rämisee :) Toissa iltana  käytiin katsastamassa lähitienoon sienisato.


Löytyihän sieltä metsästä jotain kotiin tuomisia. Karvarouskuja, kangassieniä ja oli kai muutama muukin, en kyllä muista mitä :) Sieni tietouteni on aika hatara, kerään vaan tuttuja sieniä . Ne  muutama muu oli Miehen keräämiä :D


Suppilovahverot vien Miniälle, oli pakko kerätä kun niitä oli aivan "mattona" :)


Olisi vaan viikonloppuna pitänyt ottaa  itseään niskasta kiinni ja mennä haravoimaan, tässä niitä lehtiä nyt sitten on ihan mattona kun myrsky riepoo puita. Olisi osan saanut jo haravoitua, nyt nuo ovat sateessa linttaantuneet maahan kiinni.



Tämä oli minusta ihana idea, nappasin sen ROMULYYLI blogista Riitta Sinikalta :) Tuollaisen voisi tehdä portinpieleen, ulkona alkaa olla jo niin harmaata ja ikävää :) Kiitos Riitta Sinikka ideasta, aivan mahtava idea :D

tiistai 13. syyskuuta 2011

Viikonlopun kalasaalis oli todella runsas :)

Mies  oli Veljeni kanssa Kutalassa toteuttamassa Veljen syntymäpäivä lahjaa :D Verkkoja ja pitkäsiima järveen ja tulihan sitä saalista :)


Eilen syötiin kaksi isoa Ahventa, oli hyvää voissa paistettuna :)


Näitä tuli 13 kpl,( kylmät väreet menevät selkää pitkin). 4 menee meidän savustuspönttöön. Olen sitä mieltä ettei Ankerias ole mikään kala, käärme se on, siksi en sitä syö  :) Yksi oli kietoutunut veneen ratin ympäri niin ettei meinannut irti lähteä :)

Kaikkiaan kalaa tuli: 10 isoa ahventa, 10 kuhaa, 13 ankeriasta, 1 hauki, lahnoja ja sulkavia, että semmonen kalareissu tällä kertaa :D


Tällaisia pötkylöitä tuli savustuspöntöstä, Miehen mukaan herkullisen makuisia :)

maanantai 12. syyskuuta 2011

Uusi "kone" huone näyttää nyt tältä




Tytär halusi muutama vuosi sitten huoneensa tummanruskeaksi. Vaihtoi isommasta huoneesta tähän pieneen, n. 6 neliötä :D Vaihto oli taktikoitu juttu, ei tarvi siivota niin paljon :) Huone on aika tumma, yksi seinä on vaalea ja se tekee vähän valoisemmaksi. Maalata en kuitenkaan  huonetta aio, pidän tästä tällaisena ♥ Keramiikka maljakot, kupit ja kipot  pääsivät nyt esille ja kapealla pöydällä pystyy koneella ompelemaan sen mitä ompelen. Alakuvassa vasemmalla on vaatehuoneen liukuovi, huone on ilmeisesti tarkoitettu alunperin jonkimoiseksi varastoksi. Tällainen järjestely antaa uutta potkua, tuntuu että täytyy siivotakin kokoajan että paikat pysyy kunnossa. Tuota potkua on kyllä tarvittukin :D

Siivouksesta ja tavaroiden penkomisesta on hyötyäkin


Löytyi nuorimman Pojan lelu jonka hän on saanut 1 vuotiaana, nyt lelu menee hänen Pojalleen ♥ Eihän lelu kovin vanha vielä ole, 22v :)

sunnuntai 11. syyskuuta 2011

Piha ei näytä tällähetkellä mitenkään kauniilta :)

Kukat ja pensaat "vetelee viimeisiään" tälle syksylle


Mesämansikalla on "hormoonit" sekaisin,kehittelee vielä kukkia ja mansikoita :)



Lyhtykoiso levisi sateiden ansiosta maata vasten, piti verkolla tukea etteivät kokonaan mätäne.


Keräsin maata vasten olevia  lyhtyjä , ajattelin kuivata ne ja laittaa lasimaljaan tai johonkin.


Purppurasydän jaksaa vaan kukkia, taitaa lehdet kuihtua ennen kukkia :)


Karhunvatukka kypsyttelee marjojaan verkkaiseen  tahtiin ja vähän kerrallaan. Onkohan tämä meidän jotenkin hitaampi yksilö :D


Koivut tiputtelevat tasaiseen tahtiin lehtiään, puissa on vielä suurin osa vaikka tuntuu että maassakin on riittävästi. Haravoimaan on alettava kun kulkeutuvat sisälle. Olen tänään katkonut Kultapallon oksia kun sade hakkasi ne kaikki maahan, kukkia olivat vielä täynnä vaikka varret olivat taittuneet.
Ulkona paistaa aurinko ja on ihanan lämmin, hieno ilma puutarhatöille ja niitähän riittää :)

Mukavaa sunnuntain jatkoa !

lauantai 10. syyskuuta 2011

Olen nyt testannut uuden kameran :)

Kamera on helppo (?) käyttöinen mutta vaatii vielä harjoittelua, jotain sain kuitenkin kuvattua :D

Olin tänään vanhimman pojan tyttären 3-vuotis synttäreillä ja tapasin kaikki ihanat lastenlapset ♥


Kynttilän puhaltaminen on aina kohokohta synttäreillä :)

Minskulla, Äidillään ja Minulla on perättäisinä päivinä synttärit, kätevää kahvitella kaikki samalla :)



Sain kolmannen korun, tämä on Sannan Tipu ♥ Maaliskuun Akvamariini. Kaikki Lastenlapset ovat tähän mennessä eri kuukausina syntyneet :)

Sain myös vanhimmalta pojalta bannerissa olevan "polkupyörän", tietää mistä Äite tykkää :)
Nuoremmalta pojalta sain Ihana lehden vuosikerran, on muuten Ihana lehti.


Viimeviikolla sain työkaverilta ihanan rottinkisen kynttilälyhdyn ja toooosi hauskan kortin. Kortissa lukee: Tässä sinulle RANGAISTUSPOTKU! ettäs kehtaat tuossa iässä näyttää noin nuorelta. Minua ainakin tuo nauratti kovasti :D ♥


Nuorimmainen "pesästä lentäjä" tuli poika-kaverinsa kanssa myös synttäreille ja Äiten syliin :D Ei uskoisi että tuo "huntupää" vieressä on tuore Isä :D :D ♥

Tässähän tätä jo taas yhteen postaukseen tulikin, opettelen kameran käyttöä ahkerasti. Ties millaisia kuvia opin ottamaan, nyt en voi syyttää kameraa huonoista kuvista :D

Mukavaa lauantai illan jatkoa kaikille !

tiistai 6. syyskuuta 2011

Tyynyjen ompelu jatkuu.....

Ei tuntunut vanhasta päiväpeitteestä tehdyt tyynyt oman värisiltä :) Muistin että tein ruusukuviollisesta kankaasta joskus kevät talvella päiväpeitteen, nyt peite sai muuntautua tyynyjen päällisiksi. Sänkyä ei enää ole, peite tuli turhaksi :) Nämä ovat enemmän minun makuuni ja täytyy sanoa että näyttää paljon paremmalta ♥


Pienet kärpäset ovat joka syksyinen riesa, omenoita ei ole sisällä säilytetty mutta jostain ne itikat aina tänne löytävät. Sen verran on sisällä ollut omenoita että mehumaijaan niitä pilkoin.


Lauantaina "viritin" ansan ja onhan se toiminut :) Laitoin lasiin  omenaviinietikkaa, vettä, pari tippaa astianpesuainetta, muovi päälle ja siihen tikulla reikiä.

Nyt on täällä meneillään omena- aronia mehun teko, mehusta ajattelin tehdä hyytelöä. Mielenkiinnolla odotan mitä keitoksesta tulee, siis minkä makuista.  Mausta ei ole mitään tietoa, minkä makuista pitäisi olla :D


Mukavaa viikonjatkoa kaikille ♥

maanantai 5. syyskuuta 2011

Jonkinlaista juttua pitää keksiä kun kamera ei toimi ja uusi ei ole vielä saapunut :)

Tänään katselimme töissä tällaista otusta :)


Oli pieni jäänyt nukkumaan oven pieleen. Ilmeisesti illalla oli pyydystänyt itikoita lampun alta ja aamu yllätti, jäi sitten niille sijoilleen nukkumaan päiväksi :D Ennen en olekkaan nähnyt lepakkoa näin läheltä, sikeästi nukkui kun ei häiriintynyt kun otin kännykällä kuvan. Liekö poikanen vaiko aikuinen.
Toivottavasti illan hämärtyessä löytää kotiinsa ♥

lauantai 3. syyskuuta 2011

Lauantai kului sisustushommissa :)

Ihan mukavaa hommaa tämä järjestely urakka on  ollut :) Mies lähti päivällä mato-onki kilpailuihin, minä käytin tilaisuuden hyväkseni ja sain paljon aikaiseksi :D


"Uusi" sohva on nyt paikallaan ja Ikeasta löytyi pöytäkin sen kaveriksi. Hyllyjä menin Ikeasta ostamaan ja kuinkas osuikin silmääni pöytä tarjous, Family-kortilla 4.95e. Mukaanhan tuo piti korjata, heppoinen on rakenteeltaan mutta sopii sohvan kaveriksi, niin ja kun halvalla sai :D


Seinähyllyjä menin Ikeasta hakemaan. Mustat hyllyt, pituus 110cm, syvyys 26cm ja paksuus 5cm, just niinkuin pitikin, 9.95e/kpl. Ikkunalla olevat suojaruukut ovat aniliininpunaiset ja maksoivat 50cnt/ kpl, minä toopehan ostin vaan kaksi. Olisihan noilla käyttöä ollut, oli eri värejäkin :)

Toisesta huoneesta ei ole vielä kuvia kun tuo kamera temppuili taas, sinne huoneeseen laitettiin tämä meidän tietokone.  Seuraava ostos on vissiin kamera, ei tätä sohlaamista jaksa kukaan, sen verran sain säädettyä että nämä kaksi kuvaa sain otettua :D

Mukavaa lauantai-illan jatkoa kaikille ♥