Lukijat

keskiviikko 25. huhtikuuta 2012

Lämmintä, lämmintä, ihanaa ;)

Ihanaa kun sää on jo lämmin. Pihasta kaikki lumet sulaneet ja tänään poltettiin ulkona risuja, lehtiä ja kaikkea ylimääräistä pihasta. Viikko kohta taas pulkassa, meni vähän lötköillessä. Ollaan miehen kanssa pohdittu tätä ainaista väsymystä, vanhemmitenhan unen tarpeen pitäisi vähentyä, ei vissiin olla vielä siinä iässä  :D
Jotain sain tällä viikolla kuitenkin tehtyä :D


Kirpparilta ostamani viinipullotelineet spreijasin kuparin värisiksi ja laitoin Mustasilmä Susannaa kasvamaan. Sopivia kukkapurkkeja ei löytynyt mistään, spreijasin sitten lasipurkit. Reilu salaojitus pohjalle, saas nähdä toimiiko :D


Lohenpunainen, tuossa oudon värinen, kiinanruusukin aukaisi ensimmäisen nuppunsa. Minua ilahduttaa näinkin pieni asia : D


Kummityttö kävi miehensä kanssa viime viikolla  kylässä , toivat ihanan kynttilälyhdyn ja siniset sydämet. Toivat myös hääkuvansa :)

Lauantaina olisi suunnitelmissa mennä Kutalaan, en olekkaan siellä yöpynyt syksyn jälkeen :)

Sunnuntaina juhlitaan molempien tyttöjemme synttäreitä,Ananastyttö
 täyttää JO 18v ja Sanna vähän enemmän ♥♥ Toisen synttärin ovat perjantaina ja toisen ensi kuun alussa, menee kätevästi samoilla kahveilla :D

Mukavaa loppuviikkoa !

16 kommenttia:

  1. Kaunista ja sydämellisiä sait kummitytöltäsi.
    Paljon onnea ja siunausta synttäreitä viettäville tytöillesi!
    Ja mukavia synttärijuhlia.
    Kiitos samoin mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
  2. Mukavia juhlahetkiä teille!
    Ahaa, viinipullokoreja voi tietenkin käyttää noinkin, taidanpa napata idean! Kivaa viikonloppua sinne.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Nappasin idean Sarilta sukkasillaan blogista, ole hyvä ja hyödynnä ideaa :D
      Kivaa viikonloppua Sinullekin !

      Poista
  3. Onnea molemmille tytöille...:)

    Ihanat sydämet ja kynttilyhdyn saitte.

    VastaaPoista
  4. Voit sää ihan reilusti laittaa että täytän 25 ;D ;D

    Tuli kyllä hienot noista viinipullotelineistä!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Unohtuiko vähän vuosia, ehkä :D :D

      Kiitti, saas nähdä kasvaako niissä mitään :)

      Poista
  5. Onnea tyttärille! Ja voi miten hauskaa, en tiennytkään teidän äiti-tytär-jutusta Sanna-Marin kanssa. Ihania olette molemmat!! Ja nyt liityin myös Ananastytön joukkoon lukijana. Ihana juttu tämä blogimaailma!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Luulin että kaikki tietää että Sanna on minun tytär :D Ananastytöllä onkin sellainen nuoren naisen blogi, ihan kaikkien juttujen perässä en pysy mutta sehän pitää vaan mielen virkeänä :D

      Poista
  6. Kaunista sait kummi tytöltäsi,paljon onnea synttäreitä vietäville tytöille,iloista juhlamieltä:))

    VastaaPoista
  7. On kauniit tuo viinipullo teline minullakin on kasvamassa
    mustasilmä susanna minunkin täytyy keksiä jotain samalaista
    hyvä idea.Paljon onnea tyttärille

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) En ole moneen aikaan laittanut Mustasilmää, tuleekohan lasipurkista taimia ollenkaan :)

      Poista
  8. Onnea tytöille! Upea ikä molemmilla:-)
    Tosi kiva idea laittaa MustasilmäSusanna kasvamaan noihin upeisiin juttuihin !
    Ja kasipurkki on hyvä, kun siihen vaan laittaa hyvän salapjan:)
    tuksu

    VastaaPoista
  9. Salaojaa tarkoitin...ja lasipurkkia... anteeksi! Kirjoitusvirheutä tulee ja iphonella
    Varsinkin
    tuksu

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :)Toivotaan että salojat auttaa ja taimet kasvaa, Kirjoitusvirheitä tulee täälläkin ja huomaan ne vasta kun olen julkaissut kommentin :D

      Poista