Lukijat

sunnuntai 21. joulukuuta 2014

Leivonta jatkuu edelleen...

Vuorossa piimälimppujen tekeminen. Olen saanut ohjeen joskus 80-luvulla eräältä maatalon emännältä ja siitä asti se ollut meidän perheen joululimppu. Alkuperäinen ohje on kolmelle leivälle, puolitin ohjeen ja teen kaksi leipää, sopivat pellille paremmin :)







Piimä limppu 

50 g hiivaa                                                  
5 dl piimää, minulla oli tavallista AB piimää  
1 dl siirappia                                               
½ rkl  aniksia                                                
½ rkl fenkolia                                                
 ½ rkl kuminoita                                              
 1 rkl suolaa                                                  
 5 dl vehnäjauhoja                                          
 4 dl ruisjauhoja                                            

Hiero mausteet morttelissa ja kiehauta ne siirapin kanssa. Lisää seos piimään ja lisää hiiva, suola ja jauhot. Jauhoja pitää lisätä enemmän kun ohjeessa, taikinasta täytyy vaivata vahva. Kohota taikina kaksinkertaiseksi  ja leivo kaksi limppua. Kohota limput liinan alla lämpimässä ja pistele leivät. Paista 200 astetta n. tunti.

Voitele limput siirappi-vesi seoksella muutaman kerran paiston aikana ja kypsinä uunista otettaessa. Peitä kuumat limput liinalla.

Siirappi-vesi:  1dl lämmintä vettä, 1rkl siirappia.

On sitten herkkua kinkun alusena tai ihan vaan voin kanssa :)

Tuli 40 kpl pasteijoitakin tehtyä, kuvaus unohtui mutta kyllä ne ihan pasteijan näköisiä olivat ja Miehen mielestä oikein erikoisen hyvän makuisia :D

Mukavaa sunnuntaita ♥

11 kommenttia:

  1. Kyllä olet kovasti leiponut jouluksi, ihastelin edellisiäkin herkkuja nyt samalla kertaa. Minulla on nyt leipomukset minimissä, vaan vielähän tässä ehtii jotain tehdäkin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Perinteiset oli "pakko" leipoa :) Onhan vielä muutama päivä aikaa :)

      Poista
  2. Varmaa maukas limppu. Hyvää 4 adventtipäivää:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aina jouluna maistuu yhtä hyvälle :)
      Kiitos, samoin.

      Poista
  3. Nam itsetehdyt piimälimput ovat varmasti aivan toista kuin kaupan tekeleet. Täällä on niin herkullisia juttuja ja iloinen meininki, että tulin ja jäin. :)

    Iloista ja nautinnollista joulua. <3

    VastaaPoista
  4. Omissa limpuissa on se oma maku ja nyt jo perinne :)
    Tervetuloa lukijaksi :)
    Ihanan pehmeätä ja tunnelmmallista Joulua Sinulle ♥

    VastaaPoista
  5. Sitä ollaan leivottu kaikkea ihanaa siellä, tuoksu tuli ihan tänne asti.
    Rauhallista Joulua!

    VastaaPoista
  6. :D Täältä alkaakin tuoksut laimenemaan, taitaavat olla sielllä :)
    Kiitos, samoin Sinulle ja perheellesi Rauhallista Joulua ♥

    VastaaPoista
  7. En ole koskaan tehnyt piimä limppua on varmasti hyvää
    Rauhallista Joulua Tuula :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ota ohje talteen ja kokeile joskus, jos tykkää makeahkosta limpusta niin tuo on sellainen :)

      Poista
  8. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista