Lukijat

sunnuntai 16. kesäkuuta 2013

Hei kaikille pitkästä aikaa, kylläpä on aika hurahtanut :)

Kevät ja alkukesä on mennyt kuin siivillä, pieniä juttuja touhuillessa.

Suurin kevään hommista oli tehdä kasvimaa laatikot ja se alue johon ne laitettiin. Nurmikolle vaan levitettiin muovi ja päälle sora, siinä on laatikoiden "peti" :D


Hyvin tuntuu kaikki kasvavan, laitoin laatikoiden pohjalle soraa ja vermikuliittia että helteellä pitävät paremmin kosteuden.



Salaatti ja tilli  yhdessä kehäkukkien kanssa



Avomaankurkku toisessa, muutaman auringonkukan kanssa


Valkoinen nauris ja purjo  auringonkukkien kanssa  kolmannessa


Valkoista, vai oliko se keltaista, ja tummanpunaista porkkanaa neljännessä kehäkukkien kanssa



Keskellä aluetta ananasmansikkaa


Alueelle laitettiin vielä tuolit ja pöytä, taakse istutettiin jo viime syksynä pensashanhikkia. Hanhikkien olisi tarkoitus kasvaa tavallaan aidaksi, voi olla että odotella saadaan aitaa  huonosti talvehtivat :)


Mukavaa alkavaa viikkoa, toivottavasti aurinko taas paistaisi. Täällä on tänään satanut pyntyt täyteen että sen puolesta voisi helle taas tulla :D

15 kommenttia:

  1. Mukavaa kuulla sinusta!
    Hienot laatikot ja hienosti ovat siemenet lähteneet kasvamaan...:)

    VastaaPoista
  2. Kyllä on komiat kasviloodat!
    - ja näppärät perkaamista aatellen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :)
      Ei tule rikkaruohoja, ainakaan vielä :)

      Poista
  3. Ihanaa kuulla sinusta! Olen ollut hiukkasen huolissani...pelkäsin että sinulle on sattunut jotain.
    Terveiset täältä ihanalta Kreetan saarelta :)
    tuksu kera matkaumppaniensa vaarin ja Iidan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei täällä ole mitään hätää, tavallista huisketta vaan :D

      Mukavaa lomaa ♥

      Poista
  4. Hienot ovat kasvilaatikot ja kasvitkin on hyvin lähteenet kasvamaan:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Kaikki ovat itäneet eikä rikkaruohot kiusaa :)

      Poista
  5. Hei Tuula, olenkin jo kaivannut sinua.
    Oi kun hienot kasvilavat olette tehneet, ja niin hyvin ovat kasvaneet. Mukavaa viikkoa sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Sylvi, johan tänne on ollut ikäväkin :)

      Kiitos, kaikki kasvaa nopeasti kun on aurinkoa ja vettä sopivasti :)

      Poista
  6. Onpa hieno kasvimaa! Tossa nurmikolla sitä on kiva aurinkoisena kesäpäivänä juoda päiväkahvit ja ihailla kaunista pihaa...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Ehkä joskus on aikaa istuskella ja nautiskella :)

      Poista
  7. Herranen aika, mitä siellä on oikeen tapahtunu!? :P

    VastaaPoista
  8. Kylläpä on hienon näköinen kasvimaa! Tuollaisia kasvatuslaatikoita minäkin olen mietiskellyt, vaan en ole saanut aikaiseksi ryhtyä tositoimiin :)

    VastaaPoista