Lukijat

tiistai 1. tammikuuta 2013

Lupaavastihan vuosi 2013 alkoi

Lumet hupenee silmissä ja rännit laulaa :)


Tämä ei ole pilkkireikä, vaan hiljakseen häviävä jäälyhty :D
Onneksi niitä on vielä muutama jäjellä, vaikka eihän niihin voi kynttilää tällaisella vesisateella laittaa.


Muutamat "vierastossut" ovat valmiina :)



Meinasi ihan unohtua näyttää nämä ihanat tabletit jotka sain joulu muistamisena Miniältä :) Ovat niiiin minun näköiseni :)

Tämä päivä meneekin lorvaillessa ja voimia huomiselle työpäivälle lataamisessa. Tultiin kotiin viimeyönä puoli kahden aikaan, minä ajoin ja keli oli ihan hirveä. Vettä satoi ja oli pimeää, juuri sellainen keli jota kammoksun yli kaiken. Mies oli nauttinut vain muutaman oluen mutta periaatteen Miehenä ei rattiin halunnut. Mies taisi pelätä vaikkei mitään sanonutkaan :)  Täytyy tunnustaa ettei Äite enää jaksa noin pitkään valvomista. Haluan aina omaan sänkyyn vaikka menisikin yötä myöten, on niin mukava herätä omassa sängyssä :D

Mukavaa päivänjatkoa ♥

10 kommenttia:

  1. Minä en vedenpuutteen vuoksi edes jäälyhtyjä laittanut vaikka kovasti mieli teki. Kaikki sulaa nyt vesimassoiksi, kun ei se maa kaikkee saa imettyä. Hyvä juttu että miehelläsi tiukka kuri tuossa rattiin menossa vaikka muutaman olusen on ottanut, meillä sama linja. Meillä ukko pelkää enemmän kyydissä kun ajan. Turvallsita ja Erinomaista Uutta Vuotta Tuulalle ja miehellesi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Loskaa ja vettä näkyy ulkona olevan riittämiin :) Taisi Mies pelätä kyydissä niin paljon että alkoi kehumaan ajotaitoani :D

      Kiitos samoin Teille sinne myös :)

      Poista
  2. :) Kyllä, mummelit tarttee kunnon yöunet :)
    Meillä vuosi vaihtui tyttären perheen kanssa :) Mutta valvottiin kuitenkin aika "aikaseen", joten aamulla uni maistui :)
    Toivon sinne Oikein Parasta Uutta Vuotta!
    p.s. nuo vierastossut on tosi hienot! Meidän vieraat saa tyytyä aivan tavallisiin villasukkiin :) oon aivan surkee kutoja !
    tuksu

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvin aamulla vielä nukuttikin, tein uuden ennätyksen :)

      Kiitos samoin Sinulle ja Vaarille myös ♥

      Poista
  3. Hieno blogi ja kauniita kädentöitä:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sinikka, mukava kun liityit lukijoihini :)

      Poista
  4. Ihanat vierastossut.hyvää alkanutta vuotta ♥

    VastaaPoista
  5. Onnea & Iloa vuodelle 2013! ♥

    VastaaPoista
  6. Onneksi pääsitte turvallisesti perille, kelit ovat kyllä karmeat tällä hetkellä täällä Oulussakin. Vesi ropisee...
    Minun vuosi vaihtui omassa sängyssä nukkuessa, uuden vuoden päivänä oli herätys klo 5.30, aamuvuoroon meno. Nyt alkoivat vapaat ja menen töihin vasta loppiaisena yövuoroon. Oikein antoisaa Uutta Vuotta sinulle ja perheellesi!

    VastaaPoista