Lukijat

sunnuntai 8. kesäkuuta 2014

Kaikki kasvaa ihan silmissä :D

Hauska tuo vanhanajan sanonta ja kyllähän se tuntuu pitävän paikkansa :) Monelle kasville on talvi ja kevät ollut suotuisa, epäilin kyllä ettei mitään pihassa nouse kun talvi oli mitä oli.




Karhunvatukkaa tulee ainakin valtava määrä, oksat nuokkuvat kukista.


Lumipalloheisi tuskin jaksaa kannatella pallojaan.



Kasvattamani riippalobeliatkin aloittavat kukintaansa. Kaupoistahan on jo pitkään saanut täydessä kukassa olevia mutta minun juttuni on se että saan seurata kasvua siemenestä asti, ihmetellä aina kuinka niin pienistä siemenistä (tuskin silmällä huomaa) kasvaa reheviä kukkia :)
Joka kevät tuskailen että tuleekohan noista honteloista taimista mitään ja kas siinähän ne tämän kevät-talven siemenet valmiina rehottavat.  Mies naureskelee ohi kulkiessaan, ettei noistakaan taas mitään tullut, tietää että minussa on jonkinverran skeptikon vikaa :D

Kyllä kesä on tällä hetkellä paras vuodenaika :D Puuhailua tosin varjostaa 1,5 viikkoa kestänyt käsikipu, vasen käsi välillä aivan toiminta kyvytön. Toivon totisesti että saan käden kuntoon, särky kun yltyy pahaksi niin on järki mennä. Olen huomannut että haen positiivisia puolia vastoinkäymisistä, minulla sentään jalat toimii ja pääsen liikkumaan, niin että enköhän minä tämän vasemman käden kivun vielä selätä :)


 Säätiedoista en tiedä mutta toivotan kaikille aurinkoa ja lämmintä alkavalle viikolle ♥

8 kommenttia:

  1. Kyllä on kukkaa täynnä karhunvatukka ja lumipalloheisi, kauniita!
    Toivottavasti käsikipu hellittää.



    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Molemmille on ollut hyvä talvi, pakastin täyttyy mukavasti loppu kesästä :)
      Lisää lääkettä haettava, eiköhän se tokene :)

      Poista
  2. Kyllä todella näyttää kukkivan kovasti.
    paranemisa sinulle <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaikki tuntuu kukkivan nyt runsaasti joka puolella :)
      Kiitos ♥

      Poista
  3. Lisää posittivista...onneksi on vasen käsi...siis jos olet oikeakätinen..:) Toivotaan, että paranee pian!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Positiivisia asioita löytyy, olen oikea kätinen, eihän tässä mahdoton hätä ole :) Tänään hain vahvemmat lääkkeet, lääkäri meinasi että kyllä se 4 viikon kuluttua terve on, tuokin on positiivista :)

      Poista
  4. ♥ pikaista paranemista ja aurinkoa!

    VastaaPoista
  5. Kiitos, aurinkoa Sinullekin ♥

    VastaaPoista