Lukijat

lauantai 16. huhtikuuta 2011

Ainainen pulma, mitä viedä kylään mennessä kun siellä tuntuu olevan jo kaikkea :D


Huomenna  pitäisi lähteä kyläilemään, pitkästä aikaa. Huomasin että orvokkeja on jo myynnissä, ajattelin sitten muutaman laittaa tuliaisiksi purkkiin :) Eihän sitä aina jotain tarvi mukanaan viedä mutta nyt tuli sellainen olo että jotain tarvii :D Tämän voi laittaa vaikka terassin pöydälle.


Tämän "yksinäisen" istutin vanhaan viilikuppiin meitä ilostuttamaan :D


Herneenversot ovat kohta syönti kunnossa, vähän hitaasti itivät. Raikkaan makuisia ihan vaan purkista suuhun pistelemällä :D Hätäisenä olen osan napsinut salaattiin, tekee pikantin maun.


Huomisesta luvassa mukava päivä, nähdään kaikki lastenlapset ja kyläillään tuttavilla joilla ei olla käyty 2-3 vuoteen. Kierretään nyt sitten monta paikkaa kerralla kun täältä maalta liikkeelle lähdetään  ♥

Mukavaa viikonloppua kaikille, toivottavasti aurinko jaksaisi paistella !


13 kommenttia:

  1. Kauniisti olet laittanut kukkia ruukkuun.
    Kyllä vastaanottaja tulee iloiseksi.
    Kukat ovat aina tervetulleita.

    Sinulla on sitten mukavia tapaamisia tiedossa.
    Ihanaa tavata ystäviä ja rakkaita.
    Kaikke hyvää matkaasi!♥

    VastaaPoista
  2. Sylvi: Kiitos :) Mukava on viedä jotain menessään, kaupat ovat väärällään tavaraa mutta tämä oli mielestäni parempi vaihtoehto :)

    Kivaa viikonloppua ♥

    VastaaPoista
  3. Hyvästi kasvaa herneenversot, nams, itsekin laittelen niitä usein, pitääkin laittaa taas kasvamaan.

    Kaunis orvokki!
    Teille onkin mukava päivä tulossa huomenna, kuulostaa kivalle.
    Mukavaa tätäkin päivää :)

    VastaaPoista
  4. Kukat ovat aina mieluisia tuliaisia, minä ainakin tykkään saada:)
    Hyvään vauhtiin ovat versot päässeet, ei muuta kuin nauttimaan niiden raikkaasta mausta.
    Trulleja on meillekin tulossa, ainakin neljä! Ostin ison kasan suklaa-munia ja pupusia, pikkukansa tykkää:D
    Aurinkoista päivänjatkoa! Aana.

    VastaaPoista
  5. Ihanan kauniita kukkaistutuksia ja purkitkin noin kauniit, perhonen :)

    VastaaPoista
  6. Seijastiina: Laitoin ensin tavallisia ruokaherneitä mutta itivät tosi huonosti, lisäsin sekaan niitä mitä laitetaan ulos ja sitten alkoivat kasvaa :) Olin ihan yllättynyt että orvokkeja oli jo myynnissä, iloisesti yllättynyt.

    Samoin Sinulle myös !


    Aana: Minusta myös on mukava saada kukkia. Versot maistuvat ihanasti herneille :)
    Olen varautunut pikku Trulleihin, saas nähdä käyvätkö.

    Kiitos, samoin Sinulle !


    Anja: Kaupoissa on nyt ihania purkkeja, valikoima on mahtava. Vaikea oli valita ja perhonen tuo kevättä :)

    VastaaPoista
  7. Mikäs sen parempi tuliainen tähän aikaan, kuin orvokkeja kauniissa ruukussa..:)
    Mukavaa kyläilypäivää teille!

    VastaaPoista
  8. Irmastiina: Niin minäkin asian ajattelin, ruukku jää muistiksi :)

    Kiitos !

    VastaaPoista
  9. Suloinen pääsiäisnoita <3 ja kauniita istutuksia =)
    Mukavaa sunnuntaita sinulle <3

    VastaaPoista
  10. Ihania tapaamisia teille!! Oikein ihana tapa tuo käydä tervehtimässä ystäviä ja sukua.
    Mukavaa pääsiäisen odotusta sinulle.

    VastaaPoista
  11. Nina: Noita on ihanan lempeän näköinen. Ostin se kauan, kauan sitten Virosta :) Takaapäin katsottuna sen pylly näkyy :D


    Liisa: Oli mukava kyläilypäivä ellei auton etujarru olisi jäänyt päälle :D No, kotiin päästiin ja kerettiin seuraamaan vaaleja :)

    VastaaPoista
  12. Ihana kukka viemisiksi :) Kohta voi varmaan jo haudoillekin istutella, nuo kun ei pienestä piittaa :) Aivan ihanan suojaruukunkin olet keksinyt Orvokillesi :)
    Mukavaa pääsiäisen odotusta
    tuksu

    VastaaPoista
  13. Leppoisaa, iloista pääsiäistä, jo toivottelen tässä, sillä huomenna lähdemme maalle lomailemaan :D

    VastaaPoista