Lukijat

sunnuntai 21. syyskuuta 2014

Mietittiin kuinka hyödynnettäisiin kaunis sunnuntaipäivä.

Kaksi vaihtoehtoa, joko kävelemään tai sienestämään, sienestys voitti yksituumaisesti :) Harvassa oli karvarouskut ja muut sellaiset ns. suolasienet, kanttarelleja muutamia löytyikin ja yksi oli ylitse muiden kokonsa puolesta.


On kokoa ja näköä :) Tehokasta tuo metsässä kulkeminen, tuli kunnolla hiki, reisissä tuntuu ja 7 hirvikärpästä läiskin kasvoistani. Tiesin kyllä että kärpäsiä on kun näin hirven jäljet ja haistoimme sen pissan hajun kun oli merkkaillut :)

Päärynät ovat kypsyneet vauhdilla, tuli kiire suorittaa sadonkorjuu etteivät linnut ehdi ensin.


Mies värkkäsi kiiruusti tällaisen kotikutoisen "poimijan".


Tässä on vähäksi aikaa naposteltavaa, ovat makeita ja ne voi syödä karaa lukuunottamatta kokonaan. (voihan joku karankin tietysti syödä) :D


Viikonloppu jäi minun osaltani vähän tyngäksi kun olin eilen töissä, en meinaa millään tajuta että menen jo huomenna taas töihin :D Eilen illalla ei olisi uskonut kuinka kaunis päivä tästä tulee, vettä kun satoi kaatamalla, tuli sillain saavista kaatamalla. Metsässä oli mukava lompsia, syksyn merkit näkyy, tuntuu ja haistaa.

Mukavaa alkavaa viikkoa kaikille ♥


10 kommenttia:

  1. Komea kanttarelli ja korillinen makoisia päärynöitä...nam.

    Täällä oli eilen kaunis aurinkoinen päivä, tänään ei sitten ollutkaan enää niin aurinkoista.

    Mukavaa alkavaa viikkoa sinullekin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kanttarelli oli vähän kuiva, nesteytän sen niin on muhevampi :)

      Poista
  2. Onpa hieno päärynäsato omasta puusta ja hyvänkokoinen kanttarelli totta tosiaan :)

    VastaaPoista
  3. Nyt sitten syödään urakalla päärynöitä, ei kyllä ole vastenmielistä mutustella :)

    VastaaPoista
  4. Ompa hyvän kokoinen kanttarelli,minä noita herkkuja en ole löytänyt,komea päärynä sato:)

    VastaaPoista
  5. Joka sienireissu jonkin verran on löytynyt, mitään jätti apajaa ei meilläkään ole :) Pelkkä metsässä kulkeminen on nautinto, vaikka välillä jalkoja kiristää :D

    VastaaPoista
  6. Päärynät ovat hyviä. Niitä ei meillä vahinko vaan ole.
    Syksyn kävely metsässä on nautinnollista.

    VastaaPoista
  7. Olivat lämpimän kesän ansioista tosi pehmeitä ja makeita :)
    Syksyisen metsän tuoksut ja kosteus on todella nautinnollista.

    VastaaPoista
  8. ♥nam, mitä pyyrynöitä! Mulla vuoden vanha taimi...odotan malttamattomana satoa :)

    VastaaPoista
  9. Taitaa ensikesänä jo satoa tehdä, meillä teki ensimmäisenä vuonnaan 7 kpl :)

    VastaaPoista