Seuraajat

tiistai 12. elokuuta 2014

Kummallista kuinka kaikki kasvaa kuin varkain kun on pois kotoa :D

Ruusupapu kietoutui koivuun,



siellä se kukkii oksien lomassa. Kukkii tosi huonosti kun on vähän varjoisa paikka :)


Vänkyrä vartiset zinniat ovat kukkineen koko kesän runsaasti ja kukat kestävät kauan ennenkuin kuihtuvat.


Punasipulit kasvoivat yllättävän isoiksi kun taas


tavalliset eivät niin isoiksi tulleetkaan. Jotain jakosipuli lajiketta tuli vahingossa laitettua :)


Porkkanoista tuo keltainen on erityisen maukas.


Kolme pientä hentoista avomaan kurkun tainta sain hengissä säilymään, luulin ettei niistä mitään tule kun varretkin olivat taittuneet miltei poikki. Jostain ne vaan ravinteensa saivat hyödynnettyä kun ovat valloittaneet kasvihuoneen.


8 pikkusormen vahvuista tomaatin tainta laitoin vitsillä kasvihuoneeseen, lajike on tiikeri. Tomaateista pitäisi tulla punaisia keltaisin raidoin vai oliko se toisin päin :D, jos kaikki ne tomaatin raakileen kypsyvät mitä noissa on niin minulta on vitsit vähissä.


Toisessa kasvihuoneesta kurkkuja tulee tasaiseen tahtiin ja


tomaatitkin alkavat pikku hiljaa kypsyä, en muistanutkaan että laitettiin keltaistakin :)

Onneksi meillä on ollut hyvä kastelija joka on hoitanut kaikki kasvimme kun hellettä on piisannut, ilman häntä emme nyt nauttisi sadosta ♥


Mukavaa viikon jatkoa ♥

14 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Tulee vaan turkasen paljon säilöttävää, mutta kai ne siksi on laitettukin :)

      Poista
  2. ♥Hienosti sillä kaikki onkin kasvanut! Mukavaa päivää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Loistava kesä tuntuu olleen kaikille kasveille :)

      Poista
  3. Mukava tuollaista satoa onkin korjata, kauniit zinniat!

    Mukavaa viikkoa sinullekin!

    VastaaPoista
  4. Kovasti on sulla kaikki kasvanu ja muhkeilta näyttää tomaatitki :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kahdesti tomaatit jouduin latvomaan ja puolet lehdistä poistamaan, pursuavat aina vaan :)

      Poista
  5. Onpa tosiaan kaikki niin runsaan näköistä, ihanat kukat ja monenlaista kesän satoa syötävänä ja säilöttäväksikin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kesä on ollut sopivan lämmin. Onneksi "kesähoitaja" on hoitanut kastelun kun olemme olleet paljon pois kotoa, kuivaneet olisivat kaikki :)

      Poista
  6. Paljon saatkiin hyvää satoa, hyvin ovatkin kasvanet.. Zinniat ovat niin kauniita :)

    VastaaPoista
  7. Antaa uutta puhtia taas ensi keväänä laittaa kaikenlaista kasvamaan :)

    VastaaPoista
  8. Meilä on kyllä tänä vuonna niin köyhä tomaattisato ettei tosikaan, pelkkää vartta vaan kasvovat!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vanhassa kasvihuoneessa ei kypsy millään mutta raakileita on hirveesti, niitä tiikereitä. Ei taida mitään jymy satoa tännekään tulla :)

      Poista