Lukijat

maanantai 6. elokuuta 2012

Koukku on heilunut lomallakin

Lomallakaan ei malta olla käsitöitä tekemättä vaan aina pitää jonkinmoinen työ olla tekeillä :)
Olen pitkään ihaillut eri blogeissa virkattuja mattoja ja päätin minäkin yrittää.


Koti vessaan Juhannusruusu. Piti pienentää kun vessa on niin pieni :)


Asteri jäi Suomussalmeen keittiön matoksi.


Tämäkin Juhannusruusu jäin Suomussalmeen, löytyi paikka makuuhuoneen oven edestä. Mattoja ei ole höyrytetty, toivon että painuvat kuosiinsa aikaa myöten :D

Sitten vaihdoinkin pienempään koukkuun, on muuten hauska tunne :D





Muutama pikku liina reissussa syntyi. Huonosti olin varautunut matkaan kun kuvittelin että matoissa menee enemmän aikaa niimpä lankaa eikä ohjeita ollut mukana. Käytiin Ämmänsaaressa hakemassa tarvikkeet että virkkaus pääsi jatkumaan :) Lanka valikoima oli surkea, tein sitten mihin oli mahdollisuus.


Kuteita kun jäi niin muutama pannunalunen tuli tarpeeseen. Telkkariahan meillä ei siellä ole, radiota kuunnellen iltaisin koukku heilui :D

Mukavaa alkanutta viikkoa ♥

14 kommenttia:

  1. Touhukas loma on teillä ollut,luin tuosssa edellistä postausta.Ja vielä olet ehtinyt koukkua heiluttelemaan ja tehnyt monenlaista kaunista.Upeita mattoja.

    Minäkin ostin turkoosia kudetta ja siitä olen nyt mattoa pikkuhiljaleen tehnyt.Ei vaan tahdo malttaa istua paikallaan,kun tekemistä on niin paljon.

    Työniloa sinne.

    VastaaPoista
  2. Kaikki vapaa aika pitää käyttää hyväksi, sitä on loppujenlopuksi niin vähän kun työ häiritsee :D :D Mehumaija täällä porisee ja minä välillä virkkaan, istun koneella ja siivoan kanttarelleja. Siis taas on harkittu kaaos :D

    VastaaPoista
  3. Onpa ihania virkkauksia, noin monta mattoakin ehdit tekemään! Saman lehden ohjeilla näköjään virkataan :) Minulla alkoi jo toinen työviikko, hyvin tähän on jo taas tottunut. Mukavaa viikon jatkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Uusimmassa lehdessä on on erikoisempia ohjeita, oli juuri ilmestynyt kun ostin :) Matot ovat yllättävän nopeita tehdä, yllättivät täysin. Ensimmäinen työpäivä tänään takana ja olo kun kuraan kuolleella kutulla :D

      Poista
  4. Kyllä on kauniita vikkauksia,ja kaiken muun touhun lisäksi ole kerenyt tehdä,kyllä olet ahkera.Oikein hyvää viikon jatkoa:))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Ritva :) Lomallahan sitä aikaa on :D

      Poista
  5. Jestas! Sinähän se varsinainen virkkuu-kone olet!
    Suomussalmella on joskus ollut lankakauppa, jonne Taivalkoskisetkin menivät hakemaan töihinsä lankoja...onkohan se kadonnut???
    Kertakaikkiaan upeita töitä. Mun mielestä loma sähköttömällä mökillä oli just ihanaa sen vuoksi, ettei tarvinut telkkaria katella :)
    Radio, patteri-sellainen, on oiva keksintö!
    tuksu

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Liinoille ei ole ns. tilausta mutta laitetaan säilöön eihän sitä koskaan tiedä milloin tarvitaan, muutama on vielä höyryttämättä :D Ämmänsaaren puolelta en sellaista kauppaa ole huomannut, harvemmin mennään Suomussalmen puolelle. Taitavat nyt olla yhtä ja samaa kuntaa, Suomussalmea. Montaa lankamatkaa ei huvita tehdä kun matkaa tulee n. 80 km sivu :D Radiosta tulee hyvää ohjelmaa, Kajausta kuuntelin :)

      Poista
  6. Olet ahkeroinnut niin ihania mattoja ja liinoja.
    Radiota kuunnellessa sitä pystyykin työskentelemään.
    Kaikkea hyvää sinulle!! ♥

    VastaaPoista
  7. Voi miten kauniita mattoja ja liinoja olet tehnyt.Kyllä sinä olet ahkera

    VastaaPoista
  8. Vau,miten koukku onkin heilunut, kuin taikasauva ja luonut paljon kaunista!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Peukaloa vähän kivistää :D

      Poista