Lukijat

lauantai 31. tammikuuta 2015

Ompelukoneilua lauantain ratoksi

Nyt vasta sain jouluiset verhot poistettua keittiön ikkunasta. Verho "varastosta" löysin kaksi sivuverhoa jotka olivat vuosia sitten keittiössä. Etsiskelin kyllä kaupoistakin valmiskappoja mutta kaikki olivat minulle liian matalia, sellaisia 40-50cm, hain 60cm:stä. Päätin sitten laittaa ompelukone ompelu taitoni koetukselle ja yhdistin sivuverhot. Mittasin, leikkasin, ompelin ja taas mittasin ja sain vihdoin sopivan 60cm kapan :)


Kankaassa on ruusunkukkia ja mustikoita.


Kyllä nyt Äite on tyytyväinen, eikä paljoakaan tuskaa tuottanut. Kinkkisintä oli kohdistaa kuvio että sain leveydeltään sopivan kapan, onneksi leikkaamisessa helpotti pohjan ruutukuvio. Kapassa on vielä jokainen sauma ja käännös huoliteltu, on sitten viimesen päälle tehty :)


Mukavaa lauantaita ♥

perjantai 30. tammikuuta 2015

Kotiutunutta keramiikkaa

Jännittyneenä odotin miten lasitukset taas onnistuivat. Onnistuihan ne, yllätysten aika ei ole ohi :)



Vati, halkaisijaltaa 32 cm, onnistui yli odotusten.


Puuleimasimilla painettuja kuvioita ja lasitteena mattavihreä. Leimasimia ostin messuilta ja kurssikaverilta lainasin muutamaa. Lasite "antaa" jännästi myös oranssia väriä jos sitä laittaa ohuesti ja nyt näyttää sävyt onnistuneet hyvin. Lasite ei ole elintarvike käyttöön mutta koristeeksihan vadin teinkin, en aikonutkaan laittaa kuvioita peittämään mitään.


Tämä ei sitten onnistunutkaan ihan täysin, valkoinen lasite tuli epätasaisesti. Käläkälällä meinaan korjata pinnan. Eteisen lipasto saa nyt mustan kipon seuraksi valkoisen ja punainen menee odottelemaan ensi joulua :)

Olen ollut tavallista ahkerampi keramiikassa, sieltä on tulossa vielä vaikka mitä :D


Mukavaa viikonloppua ♥

torstai 29. tammikuuta 2015

Haaste

Kiitos, Elämää Onnenpähkinästä sain 7 kysymystä  haasteen ja koitan nyt vastailla parhaan kykyni mukaan:)



Haasteeseen kuuluu vastata näihin kysymyksiin ja keksiä itse uudet 7-kysymystä ja lähettää haaste eteenpäin.

1. Oletko keittiön hengetär ja mikä on bravuuriruokasi ?

Tuskin mikään keittiönhengetär olen, tykkään laittaa yksinkertaista kotiruokaa. Bravuuriruoka on ehkä, sinappihuntuiset porsaan ulkofileepihvit. Tuo sinappihuntuiset on oma keksimä nimi, kaalikääryleet ovat toinen ns bravuurini :)


2. Mitä harrastat ? Muuta kuin bloggaamista ?

Neulon,virkkaan ja keramiikka on ykkösharrastukseni talvisin ja keväisin. Keväällä laitan siemeniä itämään ja kasvatan melkein kaikki kesäkukat itse. Kesä kuluu puutarhatöissä.



3. Unelma-ammattisi lapsena ja miten haaveelle kävi ?

Ehkä se oli siihen aikaan joka pikku-tytön unelma, sairaanhoitaja tai lentoemäntä. Vanhempana haaveilin puutarha-alasta mutta se hiipui  ajanmyötä sekin .




4. Sisustuksesi kulmakivet ? Värit, materiaalit, tyyli- vai jokin muu ?

Vuodenajan mukaan, talvella tummempaa ja kesää kohti vaalenee. Pieniä värikkäämpiä yksityiskohtia sinne tänne. Bligblingiä sopivassa suhteessa.



5. Millainen on musiikkimakusi ja onki sinulla lempiartisteja?

Samuli Edelmannia ja Haloo Helsinkiä kuuntelen mielelläni, oikeastaan kestän kuunnella kaikki mitä radiosta tulee.  Yleensä musiikin kuuntelu rajoittuu autoon, siellä on aina musiikki soimassa.



6. Jos saisit valita, millä vuosisadalla tai vuosikymmenellä eläisit, minkä valitsisit ja miksi ?

Ehkä se olisi 1900-luvun alku, en kyllä tiedä miksi. Muoti oli kyllä aikas mahtava, pitäisi vaan olla pitkä ja hoikka, enkä ole kumpaakaan.



7. Pakopaikkasi- onko sinulla sellaista ja jos on, niin mikä ?

Varsinaista pakopaikkaa ei ole, irtaudun hetkestä keramiikassa ja käsitöitä tehden. Mökkejä en pidä pakopaikkoina, Pyhäniemen paikka on siitä kyllä mukava kun siellä voi viikon vaan olla ja lötköillä. Juuri ja juuri kestää sen viikon  toimettomana olon. Siellä ei ole ns. mökkien "velvollisuuksia".



Pitäisi keksiä 7 uutta kysymystä mutta nämä ovat niin hyvät että jatketaan näillä.


Haastan seuraavat blogit:

Anja Säteitä ja häivähdyksiä
Meeri Meerin näpertelyä     
 Sanna Räpellystä                 
 Sari Sukkasillaan                 
Anne Elämäni mietteet       
Timanttu Iloa itse tehden     
Beate Varjoista valoon       


Mukavaa loppuviikkoa ♥












tiistai 27. tammikuuta 2015

Uutta virkkaamalla

Mielestäni aikas hauska :)





Ohjeen löysin  Novitan sivuilta, siellä on helppo kaavio. Jossain blogissa oli tällainen tehty orthexin kakkukuvun päälle, minä en kyllä saanut tätä siihen mahtumaan. 



Käytin tupperin vanhaa kulhoa jossa pohja on vähän leveämpi. Voihan kuvun pingottaa ihan millaisen muotin päälle vaan, siitä tulee sitten erimallinen :)


Ruusun ohje on  täältä, sellainen "kädestäpitäen" ohje :)

Kuvun kovetin sokerilla, ohjeessa on tekstiililakalla. Seuraavan kovetankin lakalla tulee ehkä vähän jämäkämpi, minulla on nimittäin kupuja valmiina jo toinenkin ja kolmas viimeisiä kerroksia vaille valmis :) Alkuperäisessä ohjeessa on kuvunnuppi tehty heti alkuun virkaten ja täytetty vanulla, siitä on sitten lähdetty virkkaamaan itse kupua. Minä halusin ruusunupin ja ehkä keksin vielä jonkun muunkin nuppi mallin :)

ps. Ohjeessa on kupu tehty Novitan virkkauslangasta, siitä tuli kyllä niin pieni ettei sillä olisi oikein käyttöä ollut, vaihdoin langan Kotiväkeen :)

Mukavaa viikonjatkoa ♥

keskiviikko 21. tammikuuta 2015

Graafisia kuvioita....

Eteisen lipastolle tuntui sopivan pyöreiden liinojen tilalle paremmin "tuulimylly" kuvio.



Kaksi mustaa liinaa ja


niiden väliin harmaa jossa on ohutta hopealankaa.


Ainakin vähän vaihtelua kaitaliinan tilalle :)

Harmaa lanka Lanka Maailmasta ja musta Prismasta.


Mukavaa keskellä viikkoa ♥

keskiviikko 14. tammikuuta 2015

Pataleipää...........

Pakko oli kokeilla Pataleivän tekoa, samalla sain osan pussinpohja jauhoja hukattua taikinaan :)




Sekoitin taikinan eilen illalla,


Minulla ei ole sopivaa pataa, leivän voi tehdä kattilassakin, luin jostain blogista, voitelin kuuman kattilan öljyllä. Näinhän siinä kävi että sutini suli :)


Kattilasta olin poistanut kahvat ja kannen nupin kun en tiennyt kuinka kovaa lämpöä ne kestää. Nupin reikään laitoin ruuvin ettei kovasti lämpöä vuoda. Ohjeen mukaan taikina kattilaan ja uuniin.


Tässähän se sitten on, melkoisen vaivaton leipä. Suolaa laitan ensi kerralla vähemmän, jotenkin tuntui suolaiselta ja ensikerralla minulla on sopiva patakin. Kattilalla ei ole (luulen) ihan samanlaisia lämpö ominaisuuksia kun oikealla padalla.

Hyvää on, suositttelen :)

Mukavaa keskellä viikkoa kaikille ♥

tiistai 13. tammikuuta 2015

Keisarin lumi- ja pakkaspäivän viettoa ♥

Keisari osaa ottaa kaiken irti vuodenajan mukaan. Lunta tuiskusi paikoin n.10 cm eikä ulos tehnyt mieli vaikka pakkasta ei ollut juuri mitään, lötköillään sitten sohvalla :)


Vähän venytellään,


päivän tassu huoltoa, 


vähän leikittää välillä. Pelleili niin kauan että putosi sohvalta.


Putoaminen oli noloa joten poistui paikalta :)


Mukavaa viikonjatkoa ♥